Yhdistyksen vuosikokouksessa 18.9.2007 hallituksen jäseniksi valittiin Jaana Kivistö, Hannele Kaasinen, Charles Gil, Marika Strandén, Susanna Winter, Maarit Kytöharju, Arja Heikkilä, Mohamed Dahir Sheikh Abdirahman ja Pekka Kalamaa.
Hallituksen jäsenistä yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Charles Gil, varapuheenjohtajaksi Marika Strandén, sihteeriksi Pekka Kalamaa, taloudenhoitajaksi Arja Heikkilä ja palkanmaksajaksi Charles Gil. Susanna Winter valittiin iltapäiväkerhotoiminnan hakemusten tekijäksi ja kerhojen vastuuhenkilöksi.
Tilintarkastajiksi valittiin opettajat Anu Kahra ja Tiina Ekdahl. Varatilintarkastajiksi valittiin Päivi Peronvuo ja Kati Airisniemi.
Opettajien edustajana yhdistyksen toimintaan osallistui Anu Kahra.
Jäsenmaksuksi vahvistettiin 5 euroa.
Hallitus kokoontui lukuvuonna 2007–2008 yhteensä viisi kertaa.
Vanhempainyhdistyksen talous on vakaa.
Etelä-Suomen lääninhallitus myönsi liikuntakerhoja varten 1200 euroa ja bändikuvakerhotoimintaa varten 1000 euroa. Joulukuussa kerhot saivat 1000 euron lisätuen.
Koulun vanhempainiltojen kahvitustuotot olivat yhteensä 93,30 euroa. Jäsenmaksuista kertyi 105 euroa.
Vanhempainyhdistys järjesti lukuvuonna kolme iltapäiväkerhoa 3.-6.-luokkalaisille Etelä-Suomen lääninhallituksen avustuksen turvin. Kerhot kokoontuivat kerran viikossa koko lukuvuoden ajan.
Tyttöjen ja poikien liikuntakerhoissa harrastettiin eri liikuntamuotoja monipuolisesti osallistujien toiveiden mukaisesti. Kerhoihin saatiin mukaan myös muutoin vähän liikkuvia sekä maahanmuuttajataustaisia lapsia. Poikien kerhon ohjaajana toimi luokaopettajaopiskelija Egor Glebov ja tyttöjen kerhon ohjaajana opiskelija Anniina Hulmi.
Eltsun liikuntakerho valittiin Nuoren Suomen hyviin käytäntöihin esimerkkinä siitä, miten maahanmuuttajataustaiset lapset on saatu mukaan organisoituun kerhotoimintaan.
Bändikerho jaettiin kuuden lapsen ryhmiin. Syyslukukaudelle kokoontui kaksi kerhoa ja keväällä kolme. Kerhoissa tutustuttiin instrumentteihin ja opeteltiin soittamisen alkeita. Kerho-ohjaajana toimi luokanopettaja Petri Pajunen.
Kerholaisille ja heidän vanhemmilleen tehdyn kyselyn mukaan lapsille ilmaiseen, vanhempainyhdistyksen organisoimaan, koulun tiloissa iltapäivällä järjestettyyn kerhotoimintaan ollaan erittäin tyytyväisiä.
Vanhempainyhdistys järjesti kahvituksen koulun vanhempainillassa 10.10.2007. Tilaisuuksissa vanhempainyhdistys esitteli omaa toimintaansa.
Vanhempainyhdistys julkaisi syyskuussa 2007 ja tammikuussa 2008 tiedotelehtiset, joissa markkinoitiin iltapäiväkerhoja ja kerrottiin yhdistyksen toiminnasta. Tiedotteet suunniteltiin ja toteutettiin yhteisvoimin ja ne jaettiin koteihin oppilaiden välityksellä.
Vanhempainyhdistys ja koulun johtokunta laativat keväällä opetusvirastolle kirjelmän, jossa vaadittiin varhennetun ranskan opetuksen jatkumista Alppilan yläasteella.
Vanhempainyhdistys toimi aktiivisesti pyrkiäkseen omalta osaltaan hillitsemään lasten rauhattomuutta koulussa.
Vanhempainyhdistyksessä keskusteltiin koulun ympäristön liikenneturvallisuudesta ja selvitettiin kaupungin suunnitelmia liikenneturvallisuuden parantamiseksi koulun lähistöllä. Ehdotettiin koululle liikenneturvallisuusviikon järjestämistä ja koulun lähiympäristön liikenneturvallisuuskartoituksen tekemistä Liikenneturvan työkalun avulla.
Hallituksen jäsenille ja sähköpostilistalle liittyneille muille vanhemmille tiedotettiin yhdistyksen toiminnasta sähköpostitse. Oppilaiden vanhemmille esiteltiin yhdistyksen toimintaa koululla järjestettyjen tapahtumien yhteydessä sekä syksyllä ja keväällä julkaistuissa iltapäiväkerhotiedotteissa, jotka toimitettiin koteihin oppilaiden välityksellä.
Vanhempainyhdistyksellä on omat internet-sivunsa www.eltsu.arkku.net, jonne pääsee myös koulun internet-sivuilta. Sivustolla julkaistiin kokousten esityslistat, pöytäkirjat, tiedotteet sekä muuta yhteisöllisyyttä tukevaa materiaalia.
Tiedottamisen avulla vanhempainyhdistyksen toimintaan pyrittiin saamaan lisää vanhempia. Erityisesti ykkös- ja kakkosluokkien vanhempia ja maahanmuuttajataustaisia vanhempia kaivattiin mukaan toimintaan. Näissä tavoitteissa ei kuitenkaan onnistuttu, vaan yhdistys toimi edelleen pienin henkilöresurssein.