Eläintarhan koulun vanhempainyhdistys ry.
Toimintakertomus kaudelta 2006–2007

Hallitus

Talous

Vanhempainyhdistyksen talous on vakaa.

Etelä-Suomen lääninhallitus myönsi liikuntapainotteista iltapäiväkerhotoimintaa varten 1700 euroa ja sarjakuvakerhotoimintaa varten 1700 euroa.

Yhdistys rahoitti bändikerhon toiminnan 900 euroa omista varoistaan. Summalla saatiin sekä syksyllä että keväällä kahdelle ryhmälle 10 kerran bändikurssi.

Koulun vanhempainiltojen kahvitustuotot olivat yhteensä 163,30 euroa. Jäsenmaksuista kertyi yhteensä 145 euroa.

Sarjakuvakerhossa tehdyn albumin myynnistä vanhempainyhdistys sai 135 euroa.

Osallistumisesta TV-yleisöksi vanhempainyhdistys sai korvausta 252 euroa.

Iltapäivätoiminta

Vanhempainyhdistys järjesti lukuvuonna kolme iltapäiväkerhoa 3.-6.-luokkalaisille Etelä-Suomen lääninhallituksen avustuksen turvin sekä yhden kerhon omilla varoillaan. Lääninhallituksen rahoittamat kerhot kokoontuivat kerran viikossa koko lukuvuoden ajan, bändikerho oli sekä syksyllä että keväällä kymmenen kerran projekti.

Tyttöjen ja poikien liikuntakerhoissa harrastettiin eri liikuntamuotoja monipuolisesti osallistujien toiveiden mukaisesti. Kerhoihin saatiin mukaan myös muutoin vähän liikkuvia sekä maahanmuuttajataustaisia lapsia. Poikien kerhon ohjaajana toimi yleisurheilun lajivalmentaja Matti Laatikainen HKV:stä ja tyttöjen kerhon ohjaajana lukiolainen, urheilun harrastaja Suvi Suomela.

Sarjakuvakerhossa tutustuttiin sarjakuvan tekoprosessiin sekä eri tyylilajeihin ja tekniikoihin. Kerho kokosi piirroksistaan keväällä albumin. Jokainen kerholainen sai albumin itselleen ja muutaman myytäväksi. Albumi lahjoitettiin muistoksi rehtorille. Kerhon ohjaajana toimi sarjakuvataiteilija, kuvaamataidon opettaja Hanna Arvela.

Bändikerhoja järjestettiin kahdelle ryhmälle sekä syys- että kevätlukukaudella. Kerhoissa tutustuttiin instrumentteihin ja opeteltiin soittamisen alkeita. Kerhot osoittautuivat valtavan suosituiksi. Kerho-ohjaajana toimi luokanopettaja Petri Pajunen.

Kerholaisille ja heidän vanhemmilleen tehdyn kyselyn mukaan vanhempainyhdistyksen organisoimaan, koulun tiloissa iltapäivällä järjestettyyn kerhotoimintaan ollaan erittäin tyytyväisiä. Monille perheille kerhojen maksuttomuus oli tärkeää.

Muu toiminta

Vanhempainyhdistys järjesti kahvituksen koulun vanhempainiltoihin 11.10.2006 sekä 4.4.2007. Tilaisuuksissa vanhempainyhdistys esitteli omaa toimintaansa.

Vanhempainyhdistys julkaisi syyskuussa 2006 ja tammikuussa 2007 tiedotelehtiset, joissa kerrottiin yhdistyksen toiminnasta ja markkinoitiin iltapäiväkerhoja. Kevään tiedotteessa julkaistiin lisäksi sarjakuvakerhon tuotoksia sekä kannustettiin luokkatoimikuntia keksimään yhteistä tekemistä oppilaiden, vanhempien ja opettajan kanssa. Tiedotteet suunniteltiin ja toteutettiin yhteisvoimin ja ne jaettiin koteihin oppilaiden välityksellä.

Vanhempainyhdistys laati tammikuussa kannanoton, jossa se vastusti Opetusviraston laatimaa Helsingin kouluverkon supistamissuunnitelmaa. Vanhempainyhdistys myös osallistui Rautatientorilla järjestettyyn Iloiseen mielenosoitukseen. Eläintarhan ala-asteen kouluun liittyen Opetusvirasto esitti, että Eläintarhan alakoulu ja Alppilan lukio vaihtaisivat keskenään tiloja. Myöhemmin keväällä koulujen vaihtosuunnitelmista luovuttiin.

Vanhempainyhdistys organisoi 14.4. lauantaikoulupäivän yhteydessä järjestetyn vanhemmat vastaan lapset -jalkapallo-ottelun, joka osoittautui riemukkaaksi urheilujuhlaksi. Vanhempien joukkueeseen onnistuttiin värväämään myös monia maahanmuuttajataustaisia vanhempia, joita on muutoin ollut vaikea saada mukaan yhdistyksen toimintaan. Vanhempainyhdistys lahjoitti samassa yhteydessä luokille jalkapalloja, joita lapset olivat toivoneet. Ottelutapahtumasta suunnitellaan jokavuotista perinnettä.

Tiedottaminen

Hallituksen jäsenille yhdistyksen toiminnasta tiedotettiin sähköpostitse. Oppilaiden vanhemmille yhdistyksen toimintaa esiteltiin koululla järjestettyjen tapahtumien yhteydessä, uusien ekaluokkalaisten vanhempainillassa sekä syksyllä ja keväällä julkaistujen tiedotelehtisten kautta, jotka jaettiin koteihin oppilaiden kautta. Vanhempainyhdistyksellä on koulun internet-sivuilla omat sivunsa, joilla julkaistiin kokousten esityslistat, pöytäkirjat, tiedotteet sekä muuta yhteisöllisyyttä tukevaa materiaalia.

Tiedotteiden avulla vanhempainyhdistyksen toimintaan pyrittiin saamaan lisää vanhempia. Erityisesti ykkös- ja kakkosluokkien vanhempia ja maahanmuuttajataustaisia vanhempia kaivattiin mukaan toimintaan. Näissä tavoitteissa ei kuitenkaan onnistuttu, vaan yhdistys toimi pienin henkilöresurssein.