ELÄINTARHAN KOULUN
VANHEMPAINYHDISTYS RY
MUISTIO

Aika:13.11.2007 klo 18.00–19.00
Paikka:Eläintarhan koulu
Läsnä:Charles (pj.), Marika, Arja, Päivi (ip-kerhon ohjaaja) ja Pekka (siht.)
  1. Kokouksen avaus

    Puheenjohtaja avasi kokouksen.

  2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus

    Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

  3. Esityslistan hyväksyminen

    Hyväksyttiin kokouksen esityslista.

  4. Kuulumiset

    • Koulun kuulumiset

      Päivi kertoi koulussa olevan paljon järjestysongelmia. On tappeluita, väkivaltaa, kaikenlaista levottomuutta. Oppitunneilla ei ole opiskelurauhaa, oppilaat eivät tottele aikuisia ja onnettomuuksia sattuu.

      Levottomuuksien hillitsemiseksi välitunneilla on nykyisin kaksi valvojaa. Lisäksi yksi valvoja paimentaa lapsia sisältä ulos. Oppilastoimikunta oli pyytänyt lisävalvontaa. Tilanne on ollut huono koko syksyn. Koululla on mietitty, miten välitunneista saataisiin mielekkäämpiä. Esimerkiksi musiikin soittamista on pohdittu. Ideoita otetaan vastaan.

      Oppilailta puuttuu usein kirjoja, kyniä ja muita työvälineitä. Sen sijaan leluja, soittimia ja muita kiellettyjä välineitä tuodaan kouluun. Vanhempainyhdistys tukee koulua sen pyrkimyksissä palauttaa opiskelurauha.

      Lukuvuoden 1. jakson teemana koululla on ollut matematiikan opetuksen kehittäminen. Entiseen autismiluokkaan on perustettu matematiikkaluokka, johon on luotu edellytyksiä matematiikan oppimiseen erilaisin menetelmin.

      2. jakson teemana on viestintä ja ilmaisu, ja 3. jakson teemana on monikulttuurisuus, kielet ja kansainvälisyys.

    • Johtokunnan kuulumiset

      Koulun johtokunta kokoontui edellisen kerran 27.9. Kokouksessa käsiteltiin koulun toimintasuunnitelma ja talousarvio. Toimintasuunnitelmaan kirjattiin kodin ja koulun yhteistyön edistämiseksi, että vanhempainyhdistys järjestää myös ensi keväänä lauantaikoulupäivän yhteydessä jalkapallon-ottelun lapsia vastaan. Tuomari tulee koululta. Koulun toivotaan ilmoittavan heti, kun lauantaikoulupäivän ajankohta varmistuu.

      Toimintasuunnitelmaan kirjattiin myös, että Vanhempainyhdistys osallistuu jollakin tapaa ensi syksyn Unicef-kävelyyn. Mikä tuo tapa on, päätetään keväällä.

    • Kerhojen kuulumiset

      Bändikerho pyörii hyvin viime vuoden malliin. Liikuntakerhojen kanssa on tänä syksynä ollut tavallista enemmän työtä. Vanhempainyhdistyksen kerhovastaava Susanna on rekrytoinut uudet vetäjät kummallekin liikuntakerholle ja johtuen tyttöjen kerhossa esiintyneen huonon käytöksen vuoksi tukenut ohjaajaa lähes viikoittain. Tyttöjen kerhossa on tapeltu, heidän on vaikea hillitä tunteitaan, odottaa ohjeita, käyttäytyä kunnolla, olla jatkuvasti valittamatta ja pelata reilua peliä. Minkäänlaisesta toisten kannustamisesta ei ole tietoakaan. Lasten kurittomuuden vuoksi ei meinata ehtiä itse asiaan, liikuntaan.

      Vanhempainyhdistys toivoo rehtorin vierailua tyttöjen liikuntakerhoon muistuttamaan hyvistä tavoista ja käytössäännöistä. Myös kerholaisten vanhempien olisi syytä puhua lastensa kanssa sopivasta käytöksestä.

      Poikien liikuntakerhon monivuotinen ohjaaja lopetti yllättäen. Kuukauden tauon jälkeen löytyi uusi ohjaaja Egor G. Ikävä puoli on se, että kerho pidetään keskiviikkoisin samaan aikaan kuin somaliankielen tunnit, joten kaikki halukkaat eivät voi kerhoon osallistua. Ajankohtaa on yritetty muuttaa, mutta se ei ole onnistunut.

      Koululla Anu K. on ollut suurena apuna koulun tiloihin tutustuttajana ja sopivien kerhoaikojen selvittäjänä. Anu on myös pitänyt puhutteluja levottomasti käyttäytyneille tytöille. Iltapäiväkerhoja ohjaavien olisi tärkeä tietää, kenet he voivat tarvittaessa kutsua välittömästi paikalle kerholaisia rauhoittamaan, jos tilanne sitä vaatii. Vanhemmat eivät voi tällaista välitöntä tukea työpäivän aikana järjestää.

      Lääninhallituksen maksamien kerhoavustusten hakuaika lukuvuodelle 2008–09 koittaa taas helmikuussa. Kyselkää lapsilta, mitä kerhoja he toivovat ensi lukuvuonna järjestettävän.

    • Taloudellinen tilanne

      Kerho-ohjaajien syksyn palkkiot maksetaan joulukuussa Lääninhallitukselta saaduilla avustuksilla. Vanhempainillan kahvitus tuotti vajaat sata euroa. Melkein saman verran on saatu jäsenmaksuista.

  5. Muut asiat

    Ei ollut.

  6. Seuraava kokous

    Tiistaina 15.1.2008 koululla. Pääaiheena lukuvuoden 2008–2009 kerhoista päättäminen.

  7. Kokouksen päättäminen

    Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 19.00.