| ELÄINTARHAN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS RY |
MUISTIO |
| Aika: | 21.8.2007 klo 18.00–19.40 |
| Paikka: | Eläintarhan koulun piha |
| Läsnä: | Petri (pj.), Marika, Charles, Arja, Susanna ja Pekka (siht.) |
| Estynyt: | Anu (opettajien edustaja) |
Puheenjohtaja avasi kokouksen.
Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Hyväksyttiin kokouksen esityslista.
Kuulumiset
Syksyn tapahtumia koululla: 15.9. (lauantai) Unicef-kävely, 21.9. Liikuntapäivä, 4.10. Eläintenpäivä, 10.10. Vanhempainilta klo 18, 24.10. YK:n päivä ja tutustuminen ranskankielisten maiden kulttuuriin, 6.11. Svenska dagen, 5.12. Itsenäisyyspäivänjuhla, 21.12. Joulujuhla.
Johtokunnan kuulumiset
Johtokunnassa tapahtunut yksi henkilövaihdos, jonka myötä varajäsen nousi johtokuntaan. Myös uusi varajäsen on valittu.
Lääninhallitus myönsi avustuksen molempiin haettuihin 3.-6.-luokkalaisille tarkoitettuihin iltapäiväkerhoihin. Liikuntakerho sai avustusta 1200 euroa ja bändikerho 1000 euroa.
Bändikerhon vetäjänä jatkaa Petri Pajunen. Kerho järjestetään torstaisin 6.9. alkaen kahdessa ryhmässä, joihin kumpaankin mahtuu kuusi lasta. Kerho kokoontuu sekä syksyllä että keväällä 11 kertaa.
Poikien liikuntakerhon vetäjänä jatkaa Matti Laatikainen. Kerho kokoontuu tiistaisin klo 14.00–15.30.
Tyttöjen liikuntakerholle etsitään uutta vetäjää. Halukkaat voivat ilmoittautua Susanna Winterille, susanna.winter(miukumauku)welho.com. Lääninhallituksen sääntöjen mukaan kerho olisi saatava käyntiin syyskuun aikana. Pekka ja Susanna ovat tehneet rekrytointi-ilmoituksen, joita toivotaan kiinnitettäväksi oppilaitosten seinille. Ilmoituksen sähköisen version voi tilata Susannalta.
Pekka ja Susanna tekevät koteihin jaettavan kerhoinfokirjeen. Pekka lähettää sähköisen version Anulle, joka ottaa kopiot kaikille 3.-6.-luokkalaisille koteihin vietäväksi. Pekka ja Susanna tuovat ilmoittautumislistan koulun ilmoitustaululle vielä tämän viikon aikana.
Talous on vakaalla pohjalla. Kerhojen ohjaajille otetaan tapaturmavakuutus.
Toimintavuoden lopputyöt
Toimintakertomus, tilinpäätös ja tilintarkastajien lausunto esitetään 18.9. järjestettävässä vuosikokouksessa.
Vuosikokous syyskuussa
Yhdistyksen vuosikokous järjestetään tiistaina 18.9. klo 18 koululla. Kokouksessa käydään läpi sääntömääräiset asiat. Kutsut on toimitettava kaksi viikkoa ennen kokousta. Pekka tekee kutsut, Anu kopioi ja toimittaa ne oppilaiden kautta vanhemmille.
Muut mahdolliset asiat
Vanhempainyhdistys toivoo, että koulun iltapäiväkerhon ohjaaja osallistuu yhdistyksen kokouksiin ja toimii vanhempainyhdistyksen järjestämien iltapäiväkerhojen yhteyshenkilönä. Toimintatapa on todettu vuosien varrella hyväksi ja sen toivotaan jatkuvan.
Lääninhallitus järjestää 4.9. klo 15–17.30 SLU-talolla Länsi-Pasilassa koulutustilaisuuden vanhempainyhdistysten iltapäiväkerhojen yhteyshenkilöille. Vanhempainyhdistys toivoo, että koulun iltapäiväkerhon ohjaaja osallistuisi koulutukseen, kuten aiemminkin. Koulutustilaisuuden esittelymateriaali toimitetaan iltapäiväkerhon ohjaajalle.
Kokouksiin toivotaan molemminpuolisen tiedonkulun takaajaksi myös opettajien edustajaa.
Kokouksen päättäminen
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 19.40.