ELÄINTARHAN KOULUN
VANHEMPAINYHDISTYS RY
MUISTIO

Aika:7.11.2006 klo 18.00 – 20.00
Paikka:Eläintarhan koulun iltapäiväkerho
Läsnä:Petri (pj), Arja, Marika, Kaija, Hannele, Ursula, Tellervo (opettajien edustaja), Merja (ip-kerhon ohjaaja) ja Pekka (siht.)
  1. Kokouksen avaus

    Puheenjohtaja avasi kokouksen.

  2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus

    Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

  3. Esityslistan hyväksyminen

    Hyväksyttiin kokouksen esityslista.

  4. Vanhempainillan kokemukset

    11. lokakuuta pidetty koko koulun vanhempainilta, jonka pääaiheena oli luokkatoimikuntien perustaminen, keräsi hyvin väkeä koululle ja oli tuottoisa myös vanhempainyhdistykselle.

    Luokkatoimikuntia on saatu perustettua vaihtelevalla menestyksellä. Niissä luokissa, joissa toimikunta on saatu pystyyn, lasten ja vanhempien yhteisvoimin järjestetään mm. luokkajuhlia, retkiä ja pallopelejä. Yhteistä tekemistä voi järjestää pienellä rahalla ja vaivalla. Tärkeintä on vastata lasten toiveisiin ja osoittaa, että on kiinnostunut tekemään asioita yhdessä lasten kanssa.

    Muille kannustavaksi esimerkiksi luokkatoimikuntatoiminnasta kootaan tammikuussa julkaistavaan vanhempainyhdistyksen lehteen tarinaa Tellervon luokan luokkajuhlasta. Tellervo laittaa lapset kirjoittamaan tapahtumasta ja Ursula koostaa kirjoituksista jutun lehteen.

    Monet luokat olivat toivoneet jalka-, kori- ja penkkispalloja sekä verkkoja koulun jalkapallomaaleihin. Vanhempainyhdistys toteuttaa tämän toiveen ja hankkii maaliverkot ja erilaisia palloja. Yhdistys haastaa koulun oppilaista kootun joukkueen verkkojen vihkimistä juhlistavaan jalkapallo-otteluun lumien sulettua huhtikuussa.

  5. Kuulumiset

    • Koulun kuulumiset

      Konsulttiyrityksen opetusvirastolle tekemässä selvityksessä kaupungin kouluverkon supistamisesta esitetään, että Eläintarhan ala-asteen ja Alppilan lukion pitäisi vaihtaa keskenään tiloja. Esityksen toteutuminen merkitsisi Eltsun muuttamista lukukauden 2008–2009 alkaessa saman katon alle Alppilan yläasteen kanssa. Uutinen oli otettu opettajien keskuudessa tyrmistyksellä vastaan.

      Vanhempainyhdistys vastustaa konsulttien esitystä. Muuttaminen tietäisi kaupungille säästöjen sijaan rahanmenoa, kun kumpaakin koulua jouduttaisiin remontoimaan uusille oppilaille sopiviksi. Myöskään selvityksessä haettuja tilasäästöjä ei aiheutuisi. Koulun johtokunta laatii asiasta lausunnon lähiviikkoina. Vanhempainyhdistys lupaa olla johtokunnan tukena ja käytettävissä, mikäli tarvetta ilmenee.

      Kouluverkon supistamisesta järjestetään asukasiltoja eri puolilla kaupunkia 21.–23.11. Tarkempaa tietoa tilaisuuksista ei vielä ole. Vanhempainyhdistys kehottaa kansalaisia tarkkailemaan tiedotusvälineitä, levittämään sanaa ja osallistumaan aktiivisesti tilaisuuksiin.

    • Johtokunnan kuulumiset

      Koulun johtokunta kokoontui syyskuun lopussa. Kokouksessa oli käsitelty kuluvan lukuvuoden toimintasuunnitelmaa. Painopistealueina ovat matematiikan opetus, maahanmuuttajataustaisten oppilaiden opetuksen kehittäminen ja ympäristökasvatus.

    • Kerhojen kuulumiset

      3.-6. luokkalaisten Sarjiskerhossa on käynyt kymmenkunta innokasta piirtäjää. Sekä kerholaisilta että kerhon vetäjältä on saatu hyvää palautetta. Merja tiedustelee, voisiko kerholaisilta saada työnäytteitä vanhempainyhdistyksen tammikuun lehteen. Kerho kokoaa kevään aikana sarjakuva-albumin.

      Tyttöjen liikuntakerhossa on käynyt n. 15 henkeä, poikien kerhossa osallistujia on ollut alle kymmenen.

      Bändikerhossa on käynyt 7-8 innokasta 5.-6. luokkalaista. Kerho päättyy tällä viikolla, mutta kysyntää uudelle bändikerholle tuntuu olevan. Merja tiedustelee vetäjän halukkuutta jatkaa. Jos vetäjällä riittää vielä virtaa ja pelimanninalkuja löytyy, sovittiin, että keväällä järjestetään toinen 10 kerran kurssi. Vetäjä on myös toivonut, että syksyn kerholaiset voisivat jatkaa harjoittelua keskenään. Merja patistelee kerholaisilta palautelappuja.

      Lukuvuoden 2007–2008 kerhoavustusten hakuaika on helmikuussa. Sovittiin, että kaikki miettivät helmikuun alussa pidettävään kokoukseen, minkälaisiin kerhoihin rahaa haetaan ja mistä niihin saataisiin ohjaajat. Nyt ilmoille heitettiin ajatus sirkuskoulusta, jollainen joskus on järjestettykin.

    • Taloudellinen tilanne

      Vanhempainillan tuotot olivat 110,15 euroa. Kassassa ja pankkitilillä on yhteensä 2789 euroa. Lääninhallitukselta on saatu 2400 euroa kerhotoimintaan. Sarjiskerhon vetäjälle on maksettu syyskauden osuus kokonaan, muille maksamatta 1,5 kuukautta.

  6. Muut mahdolliset asiat

    Ei ollut.

  7. Seuraavat kokoukset

    Sovittiin kaksi seuraavaa kokousta:

    16.1. klo 18

    Pääaiheena tiedotuslehden julkaiseminen. Lehdestä on tarkoitus tehdä parin sivun tiivis paketti. Materiaalien pitäisi olla tuolloin jo pitkälti kasassa. Nyt ideoitu ja vastuutettu seuraavat aiheet, lisäideoita kaivataan:

    • Luokkatoimikuntatoiminnan esimerkki (Tellervo ja Ursula)
    • kerhotoiminta (Merja haastattelee kerholaisia ja vetäjiä, Pekka kirjoittaa niiden ja palautekyselyiden pohjalta jutun)
    • sarjakuvat (Merja pyytää kerholaisilta)

    6.2. klo 18

    Pääaiheena seuraavan lukuvuoden kerhoista päättäminen sekä sopiminen maaliverkkojen hankinnasta ja jalkapallo-ottelun järjestämisestä.

  8. Kokouksen päättäminen

    Puheenjohtaja päätti kokouksen.