![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
Eläintarhan ala-asteen koulun vanhempainyhdistys pyörittää tänäkin lukuvuonna kerhoja 3.–6.-luokkalaisille. Kerhojen tavoitteena on tarjota lapsille mukava ja turvallinen yhdessä harrastamisen iltapäivä. Samalla lapset oppivat uusia asioita ja saavat ehkä uusia ystäviäkin. Kerho-ohjaajien palkkioihin on saatu avustusta Etelä-Suomen lääninhallitukselta.
Valokuvakerho on tarkoitettu kaikille valokuvauksesta kiinnostuneille. Kerhossa tutustutaan kuvien maailmaan ja kuvaamiseen, käydään studiossa ja pimiössä sekä valokuvanäyttelyssä. Valokuvakerho kokoontuu keskiviikkoisin klo 14–15.30 ATK-luokassa. Ensimmäinen kerhokerta on 10.9. Vetäjänä toimii valokuvaaja, taiteen maisteri Liisa Söderlund.
Liikuntakerhossa lapset tutustuvat eri liikuntalajeihin sisällä ja ulkona. Ohjelman ja pelisäännöt lapset laativat yhdessä ohjaajan kanssa. Kerhoihin ovat tervetulleita sekä vähemmän liikkuvat että aktiivisesti urheilua harrastavat. Kerhot kokoontuvat klo 14–15.30. Poikien liikuntakerho pyörii tiistaisin ohjaajanaan luokanopettajaopiskelija Egor Glebov ja tyttöjen kerho torstaisin vetäjänä luokanopettaja-opiskelija Anne Pyyhtiä. Kerhot käynnistyvät syyskuun ensimmäisellä viikolla.
Luokanopettaja Petri Pajusen vetämään bändikerhoon mahtuu kuusi uutta soittajaa opettelemaan yhdessä soittamista musiikkiluokassa 1.9. lähtien. Aloittelijoiden ryhmä musisoi maanantaisin klo 14–14.45, jonka jälkeen treenaa tyttöbändi A.G.
Kerhot ovat lapsille ilmaisia. Vanhempien toivotaan kuitenkin tukevan vanhempainyhdistyksen kautta kerhotoimintaa maksamalla viiden euron jäsenmaksun SAMPO-pankkiin tilille 800011-1875467. Käytä viitenumeroa 1915, niin säästämme pankkikuluissa.
Tervetuloa vanhempainyhdistykseen suunnittelemaan toimintaa lapsillemme ja ottamaan kantaa ajankohtaisiin asioihin. Uusia vanhempia kaivataan kovasti – jokainen voi osallistua toimintaan omien intressiensä ja aikansa mukaan! Myös viiden euron jäsenmaksun maksaminen tukee toimintaa. Viime lukuvuonna vanhempainyhdistyksessä mm. vaikutettiin koulumatkojen liikenneturvallisuuteen ja varhennetun ranskan opetuksen jatkumiseen Alppilan yläasteella sekä pyöritettiin iltapäiväkerhoja. Syksyn ohjelmassa on ensimmäiseksi vanhempainillan yhteydessä keskiviikkona 3.9. pidettävä jalkapallo-ottelu vanhemmat vs. lapset. Tervetuloa pelaamaan, tuomariksi tai kannustamaan! Kokoontumisia on tämän syksyn aikana kaksi. Yhdistys kokoontuu ensin vuosikokouksen merkeissä 29.9.2008 klo 18 ja toisen kerran marraskuussa. Tervetuloa!